Varasin reissun Humantay Lakelle Cuscon keskustasta olevasta pienestä matkatoimistosta. Reissuun lähdettiin bussilla Cuscon keskustasta aamu kuuden aikoihin. Matka järvelle kesti noin neljä tuntia. Pysähdyimme kerran matkan aikana vessatauolla pienessä kylässä. Pieni puuvessa löytyi usean kaupan läpi kulkien, pieneltä sivukujalta 🙂 Tiet ylös vuorelle olivat kapeita ja mutkaisia. Kyllä siinä vähän hirvitti istua ikkunapaikalla, kun pudotus... Continue Reading →
Peru – Paucartambo 2019
Minulla on kummityttö Cuscon aluella olevasta kylästä ja pääsin tapaamaan kummilastani Planin järjestämällä kummivierailulla. Lähdimme aamulla ajamaan Cuscosta kahden Planin työntekijän kanssa kohti Huancarani District:ä, jonne ajomatka kesti noin puolitoista tuntia. Ajomatka kulki pienten kylien läpi kohti vuoristoisempia seutuja. Tiet olivat suhteellisen hyviä, vaikka matka kulki kiemurrellen ylöspäin noin 3850m kokeudessa olevaan kylään. Perillä kummilapseni... Continue Reading →
Peru – Aguas Calientes 2019
Aguas Calientes on kylä, josta tehdään retkiä Machu Picchulle ja sinne lähdin junalla Cuscosta. Junaliput minulla oli varattu Incarailin kautta. Junamatka kesti noin neljä tuntia ja maisemat junareitin loppupuolella oli upeat. Aguas Calientes oli nätti pieni kylä, jossa kiertelin kävellen iltapäivän aikana sekä kävin rautatieaseman viereisellä olevalla kauppapaikalla. Junarata kulki kylän läpi. Kylää ympäröi vuoret... Continue Reading →
Peru – Cusco, luontoretki 2019
Yhtenä päivänä lähdin kävelemään kaupungin ulkopuolella oleville luontopoluille. Katsoin kartasta, että asuntoni viereiseltä kadulta pääsi helposti kaupungin ulkopuolelle ja siellä näytti olevan useampiakin kävelyreittejä. Tai ei kyseistä katua ehkä perinteiseksi kaduksi voi sanoa, sillä "katu" oli satoja rappusia ylöspäin ja sen varrelta oli vain kulku suoraan asuinrakennuksiin. Alkumatka oli siis rappusia rappusten perään ja tuntui,... Continue Reading →
Peru – Cusco, ratsastusretki 2019
Retki Saqsaywamaniin vaihtui ratsastusretkeen ja päivä ratsailla oli varmasti ikimuistoisempi kuin alkuperäinen suunnitelmani. Kävelimme Saqsaywamanilta läheiselle tallille, joka oli alle kilometrin päässä. Tallilla oli hevoset valmiina odottamassa ja ratsastusretken hinta oli todella halpa. En nyt muista montako solia se oli mutta n. 30-50 solia. Lähdimme ratsastamaan kapeaa ja kivikkoista rinnettä ylöspäin kohti Saqsaywamanin luonnonpuistoa. Rinteen... Continue Reading →
Peru – Cusco 2019
Lensin Cuscoon Limasta Aviancan lentoyhtiöllä. Lento oli perillä kolmen aikoihin iltapäivällä ja kesti 1h 20min. Varasin lennon sivustolta Despegar, josta se tuli halvemmaksi, kuin suoraan Aviancan sivuilta. Cuscoon päästyäni otin lentokentältä taksin ja lähdin asunnolleni. Asuntoni oli kadulla, johon ei pääsyt autolla, joten jäin taksista pois alempana kaupungilla. Kesti hetken raahata matkalaukut ylös asunnolle, sillä... Continue Reading →
Peru – Lima, Chorrillos 2019
Chorrillosksessa kiersin ystäväni kanssa ja ensin menimme katsomaan näköalaa Fisherman's Wharf:n yläpuolella kulkevalta kadulta. Sieltä oli näköala kaupungille ja alas merelle. Jatkoimme matkaa Mirador Herraduralle. Kävimme kahvilla Restaurant El Salto del Frailessa. Jatkoimme matkaa Chorrillos:sta kohti Barrancoa. Matkan varrella pysähdyin ottamaan kuvia rakennuksista ja kaduista. Kävimme myös pienellä torilla, jossa oli myynnissä pienissä kojuissa erilaisia... Continue Reading →
Peru – Lima, Pueblo Libre & Zárate 2019
Pueblo Libressä ja Záratessa kiertelin pikkupuistoja ja katuja. Molemmissa oli ihanan värikkäitä taloja. Pueblo Libre Zárate Zaratessa maistoin myös Ceviche kalaruokaa. Se oli mielenkiintoisen makuista, raakaa kalaa, joka "kypsytettiin" limessä.
Peru – Lima, Park of the Reserve 2019
Liman keskustan lähellä on puisto Park of the Reserve, jossa on todella upeita suihkulähteitä. Puistoon on pääsymaksu. Suihkulähteet ja niissä vaihtuvat värit oli kyllä upea näky illan pimentyessä.
Peru – Lima, Miraflores 2019
Mirafloreksesta minulla oli kaksi eri hotellia. Majoituihn matkan ensimmäiset päivät hostini luona mutta sitten olin varannut hotellin Mirafloreksen kaupunginosasta. Ensimmäinen hotellini oli Leon De Oro Inn & Suites. Hotelli oli todella siisti, hyvällä paikalla ja aamupala oli monipuolinen. Tästä hotellista en ollut huomannut ottaa kuvia, mutta hotellin omilla sivuilla on hyvät kuvat. Mirafloreksesta oli hienot... Continue Reading →
Peru – Lima, keskusta 2019
Liman keskustassa kiersin useampanakin päivänä ja kaikkia paikkoja, jossa kuvia tuli otettua en tiedä, koska kävelin katuja ristiin rastiin. Ensimmäisen kerran kävin keskustassa hostini kanssa ja silloin menimme bussilla keskustaan ja jäimme pois pysäkillä Palacio de Justician luona. Kävelimme sieltä Plaza De Armas aukiolle, jonka ympärillä on Cathedral of Lima, Municipal Palace of Lima sekä... Continue Reading →
Peru – Lima, Barranco 2019
Lennot Limaan olin varannut KLM:ltä ja lensin Helsingistä Amsterdamiin, jossa minulla oli 4 tunnin vaihto. Lento Helsingistä lähti aamulla seitsemältä ja aikaeron vuoksi olin Limassa kuudelta illalla. Limaan saavuttua jouduin jonottamaan melkein tunnin maahantulotarkastukseen, jossa virkailija kyseli matkani syytä ja kauan olen Perussa sekä passiini merkittiin 90 päivän oleskelulupa. Matkustin Peruun kesäkuun 13 päivä ja... Continue Reading →