Varasin reissun Humantay Lakelle Cuscon keskustasta olevasta pienestä matkatoimistosta. Reissuun lähdettiin bussilla Cuscon keskustasta aamu kuuden aikoihin. Matka järvelle kesti noin neljä tuntia. Pysähdyimme kerran matkan aikana vessatauolla pienessä kylässä. Pieni puuvessa löytyi usean kaupan läpi kulkien, pieneltä sivukujalta 🙂
Tiet ylös vuorelle olivat kapeita ja mutkaisia. Kyllä siinä vähän hirvitti istua ikkunapaikalla, kun pudotus alas laakson pohjalle oli satoja metrejä. Bussikin oli vanha ja ahdas sekä kaikki paikat oli täynnä, mutta niin vaan perille päästiin 🙂 Tiellä tuli ajoittain vastaan autoja ja silloin jompi kumpi peruutteli, että löytyi paikka, jossa mahtui ohittamaan. Myös ihmisiä aaseineen ja hevosineen tuli vastaan ja silloin piti myös pysähtyä, että mahtuivat kulkemaan ohitse.
Parkkipaikka johon bussi meidät jätti oli noin muutaman kilometrin päässä lähtöpaikasta. Täällä tunsin ensimmäisen kerran kunnolla ohuen ilman vaikutuksen ja hengittäminen tuntui heti bussista noustuani raskaammalta, vaikka alkumatka käveltiin ihan tasaisella tiellä.
Söimme ensin alhaalla laaksossa pienen aamupalan ja sitten alkoi matka ylös järvelle. Olin meinannut patikoida koko matkan ylös mutta oppaamme kertoi, että oli myös mahdollista mennä alkumatka ratsain ja päädyin sitten hevoskyytiin, kun matka taittui siten nopeammin ja aikaa järvellä olemiseen jäi näin enemmän. Reitin pituus kokonaisuudessan oli noin 3,5km ja korkeuseroa oli noin 350 metriä, sillä nousu alkoi noin 3850 metristä ja järvi sijaitsi noin 4200 metrissä.
Alhaalta polku oli tasaista ruohikkoa mutta mitä ylemmäs mentiin, sitä kivisemmäksi ja jyrkemmäksi reitti muuttui. Ylhäällä itseä alkoi jo huipata hevosen selässä, kun välillä oli reitti niin kapea ja rinne alas todella jyrkkä, joten siinä ei kyllä hevosen juuri kannattanut kompururoida.
Ylhäällä rinne muuttui vieläkin jyrkemmäksi ja loppumatkan menimmekin kävellen ja hevoset päästettiin vapaana kulkemaan takaisin alas laaksoon. Näkymät ylhäällä järvellä olivat upeat. Järven sininen väri oli todella kirkas ja erikoinen ja sitä ei oikein saanut täysin luonnollisena kuvattua, kun aurinko oli juuri kirkkaimmillaan. Vuoret järven ympärillä kohosivat lumihuippisina jokasuunnalla.
Korkeusero alhaalla laaksoon erottui ehkä paremmin ylhäältä otetuista kuvista. Matka alas oli alkuun aika vauhdikas ja ilman vaellussauvaa, jonka otin lainaan alhaalta, olisi ollut kyllä haastetta tulla kompuroimatta perille. Rinne oli siis todella jyrkkä ja vauhti meinasi kiihtyä väkisinkin liian lujaksi. Myös kivikkoinen polku toi omat haasteensa.
Hevosia laidunsi ympäröivillä alueilla kymmenittäin.
Matkan varrelta 
Vastaa