Peru – Paucartambo 2019

Minulla on kummityttö Cuscon aluella olevasta kylästä ja pääsin tapaamaan kummilastani Planin järjestämällä kummivierailulla. Lähdimme aamulla ajamaan Cuscosta kahden Planin työntekijän kanssa kohti Huancarani District:ä, jonne ajomatka kesti noin puolitoista tuntia. Ajomatka kulki pienten kylien läpi kohti vuoristoisempia seutuja. Tiet olivat suhteellisen hyviä, vaikka matka kulki kiemurrellen ylöspäin noin 3850m kokeudessa olevaan kylään. Perillä kummilapseni kotikylässä pääsin viettämään aikaa kummilapseni kanssa, olin vierailulla hänen koulussaan sekä koulun rehtori kertoi alueesta ja siellä olevista naisille suunnatuista projekteista. Kävimme myös vierailulla farmilla, jossa kasvatettiin marsuja ruuaksi.

Huancarani District keskusta

Matkamme jatkui alueen isoimpaan kylään Paucartamboon, jonne matkaa ei ollut kuin reilu 50km, mutta ajomatka kesti teiden kunnon vuoksi reilun tunnin. Matka jatkui yhä korkeammalle kiemurrellen kunnes siirryimme kapealle hiekkatielle, joka jatkui alas laakson pohjalla olevaan kylään. Tie oli osin niin kapea, että sitä mahtui ajamaan vain yksi auto kerralla ja jos vastaan tuli autoja niin sitten annettiin tietä peruuttelemalla hieman leveämpiin kohtiin. Tien vieressä oleva rinne alas laakson pohjalle oli pitkä ja jyrkkä, joten hiukan oli perhosia vatsassa ajamatkan aikana.

Kylään saavuttuamme meillä oli lyhyt tapaaminen kaupungin varapormestarin kanssa, joka kertoi minulle alueesta ja esitteli kunnantalon. Kylässä oli kyseisenä päivänä meneillään jokin paraati, jota menimme myös hetkeksi seuraamaan.

Kävimme myös vierailulla museossa Museo de los Pueblos de Paucartambo. Museossa oli esillä Perun vuoristoalueiden käsitöitä, valokuvia alueen luonnosta, tavoista, ilmastosta, jne. Siellä oli myös esillä kylän vuosittaisen festivaalin, Fiesta de la Virgen del Carmen de Paucartambo, esiintymisasuja, jotka olivat upeita.

Kävimme vielä ennen paluuta Cuscoon Templo De Paucartambossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: