Jatkoin matkaa Espanjassa muiden jo lähtiessä takaisin Suomeen. Lähdin bussilla Madridista Alicanteen. Matka kesti reilun viisi tuntia. Alicantessa olin reilun viisi päivää. Olen käynyt aiemmin kaksi kertaa Alicantessa, mutta silloin en ole ehtinyt käydä tutustumassa kaupunkiin vaan se on ollut yhden yön majoituspaikkana, josta olen jatkanut eteenpäin. Nyt minulla oli siis aikaa tutustua kaupunkiin paremmin ja myös vietää lomaa ihan vaan kävellen ja nauttien auringosta edellisen viikon autoiluloman jälkeen.
Santa Barbaran linna
Kävelin kahtena päivänä Santa Barbaran linnalle. Ensimmäisellä kerralla menin ylös hissillä ja kävelin alas toiselta puolelta linnaa. Toisella kerralla kävelin ja tulin pois linnalta eri reittejä, joten linna tuli tosiaan nähtyä joka kulmalta ja kaikki polut kuljettua läpi.
La Palmera
Olin myös kahtena päivänä ratsastamassa La Palmeran ratsastustallilla Rojalesissa. Tallin omistaja Pia on suomesta lähtöisin, joten tallilla pärjää hyvin suomenkielellä. Olen käynyt tallilla aiemmin ratsastamassa viime talvena, kun asuin kolmisen viikkoa Torreviejassa.
Hevoset ovat tallilla aivan ihania ja tällä kertaa ratsastin molemmilla kerroilla valkoisella Odinilla. Menimme ensimmäisellä kerralla kahlaamaan hevosten kanssa suolajärveen ja toisella kertaa kiersimme ensin maastossa ja lopuksi hetken kentällä.
Elche
Kävin myös lyhyellä päiväretkellä Elche:ssä. Kävin kävelemässä Basilica de Santa Marialla sekä sen lähellä olevilla kaduilla. Kävelin myös kaupunginpuisto (Parc Municipal) läpi. Muihin paikkoihin en ehtinyt tutustua, kun bussi Alicanteen takaisin odotti 🙂
Vastaa