Suomenlinnassa olen käynyt monta kertaa mutta tällä kertaa yövyin Suomenlinnassa, Hostel Suomenlinnassa. Kiertelimme saarta iltaan asti ja pääsimme ihailemaan auringonlaskua, joka oli todella kaunis.
Vallisaari
Vallisaari on Helsingin edustalla oleva saari, johon lähtee lauttoja Kauppatorilta tai Hakaniemestä. Lähdimme Vallisaareen Kauppatorilta ja saavuimme Vallisaaressa Torpodonlahden laiturille. Vallisaaren kartta Vallisaareen päästyämme kävimme kävelemässä Kuninkaansaareen menevällä sillalla. Emme lähteneet kiertelemään Kunikaansaarta, kun emme olleet varanneet aikaa niin paljon, että olisimme ehtineet tutustua molempiin saariin. Vallisaaressa lähdimme kävelemään Aleksanterinpatteria kohti. Aleksanteripatterilta oli hienot näkymät... Continue Reading →
Paukaneva
Paukaneva sijaitsee Seinäjoen ja Nurmon läheisyydessä. Patikkapolulle voi lähteä valtatie 18 varrelta olevalta parkkipaikalta. Parkkipaikkoja on myös Nurmon Karhitieltä sekä Kiikuntie varrelta. Itse olen käynyt Paukanevalla kolme kertaa ja kahdella kertaa olen lähtenyt 18 tien varrelta. Kerran saman päivän aikana lähdin kiertämään reittiä ensin 18 tien varrelta ja kuljin osan reitistä ja ajoin sen jälkeen ... Continue Reading →
Kristiinankaupunki & Pori
Kristiinankaupunki Matka Poriin alkoi Kristiinankaupungista. Kaupungin puutaloihin ja kapeisiin kujuiin kannattaa käydä tutustumassa. Myös keskustan pieni kauppakeskus oli mukava käyntikohde. Pori Porissa tuli kierrettyä useampikin luontopolku. Kävin seuraavilla luontopoluilla: Herrainpäivien luontopolku, polku Teemuluodon lintutornille sekä Yyterin Lietteiden polku. Kuvia on myös Yyterin sannoilta ja Hilskansaaren tornista. Löydät tietoa Porin luontokohteista helposti näiltä sivuilta. Herrainpäivien luontopolku Teemuluodon... Continue Reading →
Lauhanvuoren kansallispuisto
Lauhanvuoren kansallispuistossa olen käynyt vain lyhyellä piipahduksella. Mutta sinne voisi kyllä lähteä uudestaan kiertämään alueen luontopolkuja. Kävin Lauhanvuoren näköalatornilla ja kivijatalla, joka oli todella erikoinen nähtävyys. Näköalatorni Kivijata
Raippaluoto
Raippaluoto on saari merenkurkun rannikolla noin 15 km päässä Vaasasta. Saari yhdistyy mantereeseen Suomen pisimmällä sillalla, jolla on pituutta 1045m. Jos vierailet Vaasan seudulla niin suosittelen ehdottomasti käymään Raippaluoton sillalla sekä Björköbyn Svedjehamnista lähtevällä 4,2km pituisella Bodvattnetin -luontopolulla. Raippaluodossa olen käynyt monet kerrat, mutta julkaisen tässä kuvia luontopolulta sekä sillalta. Raippaluoto sijaitsee Merenkurkun saaristossa, joka... Continue Reading →
Helvetinjärven kansallispuisto
Olin Helvetinjärven kansallispuistossa lokakuussa. Sää oli pilvinen ja välillä sateli. Lähdin kiertämään reittiä Kankimäen parkkipaikalta Helvetinkoululle. Polku Helvetinkolulle oli helppoa metsäsistä polkua. Helvetinkoululta oli upeat näkymät alas Isolle Helvetinjärvelle. Alas Helvetinkolun taukopaikalle ja päivätuvalle menin kapean solan kautta, joka kannatti ehdottomasti mennä ylhäältä alaspäin 🙂 Tarkoitus oli jäädä Helvetinkolun taukopaikalle paistamaan makkarat, mutta siellä oli... Continue Reading →
Rauma, Pori & Uusikaupunki
Lähdin heinäkuussa kahden päivän kierrokselle tutustumaan Raumaan, Poriin sekä Uudenkaupungin Taidetalo Pilvilinnaan. Uusikaupunki Matka alkoi Vaasasta Uuteenkaupunkiin, jossa kävin Taidetalo Pilvilinnassa. Taidetalo oli todella virkistävä nähtävyys meren rannalla. Pilvilinnan ympärillä kiersi metsässä lyhyt taidepolku ja taidetalon sisätiloista löytyi monenlaista taidetta. Siellä oli myös kahvila ja pieni taidemyymälä, josta löytyi mukaan mm. ensi joululle joulukortteja. Rauma... Continue Reading →
Inari 2017 – osa 2
Lauantai 24.6. Aamusta lähdin kävelemään metsään ja ilmakin oli mukavan aurinkoinen ja lämmin. Iltapäivästä lähdimme käymään porotilalla. Porot olivat ajattelu hetkeksi aitaukseen ja pääsimme tutustumaan niinhin siellä. Porot ja niiden vasat oli aivan ihania ❤ Siellä olisi voinut viettää aikaa vaikka koko illan. Lapin yötön yö oli myös vaikuttava kokemus. Onneksi oli hyvät pimentävät verhot,... Continue Reading →
Inari 2017 – osa 1
Olimme Lapissa juhannuksena 22-26.6.2017 koko perheen lomalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen ollut Lapissa kesällä. Muut kerrat on aina tullut oltua talvisin, joten nyt oli mukava päästä näkemään Lapin kesä ja yöttömät yöt. Lähdimme ajamaan Vaasasta kohti pohjoista vasta iltapäivällä, joten olin varannut ensimmäiseksi yöksi booking.com kautta omakotitalon Rovaniemeltä. Polar Suite Apartment huoneisto oli... Continue Reading →
Levanevan luonnonsuojelualue
Levanevan luonnonsuojelualue sijaitsee Laihian ja Jurvan rajalla. Olen ollut täällä kävelemässä useammakin kerran keväällä ja syksyllä. Täältä löydät lisää tietoa Levanevasta ja sen reiteistä. Maalarinmaan parkkipaikalta lähdettäessä pääset Maalarinmaan luontotornille, jossa on myös kotalaavu ja kuivakäymälä. 16.4.2017 17.9.2016 Peräkylän pysäköintialueelta lähdettäessä pääset Särkisen pihapiiriin, jossa on autiotupa, telttailualue, tulentekopaikka ja kuivakäymälä. Tämän reitin kävelimme 24.4.2016.... Continue Reading →