Espanja – Alicante 2017

Vietin viikon loman Alicantessa ja sen ympäristössä. Lensin Alicanteen 31.8. ja takaisin Suomeen 7.9. Sää oli koko loman ajan sopivan lämmin, noin 28 astetta päivisin. Lento Alicanteen oli hieman myöhässä ja olin perillä illasta joskus neljän jälkeen. Lentokentältä menin Alicanteen bussilla Linea C6, josta jäin pois pysäkillä Plaza Puerta del Mar. Bussikyyti ei maksanut kuin 3,85€ ja aikaa siihen meni alle puoli tuntia. Yövyin hotellissa Pension San Nicolas, joka sijaitsee cathedral of Saint Nicholas:n takana. Hotelli on kadun lähellä, josta löytyy paljon ruokapaikkoja sekä muilla pikkukaduilta hotellin läheisyydessä oli paljon erilaisia ravintoloita. Hotellissa ei ollut aamiaista, mutta lähellä oli niin paljon hyviä ruokapaikkoja että ei hotelliaamiasta edes kaivannut. Olin hotellissa kolmatta kertaa ja se on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen sekä sijainti on todella hyvä. Rantaan on lyhyt sekä Mercadon Tram:illa pääsee liikkumaan helposti jopa Deniaan asti.

Viikon aikana kävin Alicanten lisäksi Isla Tabarcalla, Torreviejassa, Calpessa ja Alteassa, mutta niistä kirjoitin omat blogitekstit. Alicantessa olin nyt kolmatta kertaa. Täältä löytyy sekalaisia kuvia Alicantesta sekä ratsastusreissustani La Palmerassa, jossa olen käynyt joka Espanjan lomani aikana.

Aamupalan kävin syömässä melkein joka aamu 100 Montaditoksessa, joka kuuluu yhteen suosikkipaikoistani Espanjan kaupungeissa 🙂

cof


Explanada de España

Kävin useasti kävelemässä rannalla olevalla kävelykadulla. Sen varrella on ravintoloita, myyntikojuja sekä upeita palmupuita, joista isoimmat on vaikuttavan kokoisia.

cofsdrmdemde


Ratsastamassa La Palmerassa

La Palmera sijaitsee Rojales:ssa ja menin ensin bussilla Torreviejaan. Torreviejassa kävin ostoksilla kauppakeskus Habaneras:ssa. Kauppakeskuksesta pääsin ystäväni kyytillä tallille ja lähdimme yhdessä maastoratsatukselle.

IMG_20170905_182839IMG_20170905_182849cofcofsdr


Castillo de Santa Bàrbara

Olen käynyt Santa Barbaran linnalla useasti reissujeni aikana, mutta tälläkin kertaa lähdin käymään siellä. Tarkoitus oli mennä sinne jonain iltana jo auringon alkaessa laskemaan, mutta ehkä sitten ensi reissulla.

cofcofcofdavsdrcofcofsdr


Lento takaisin Suomeen lähti aamu kuudelta aamuauringon noustessa.

sdrcof

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: