Costa Rica – Jacó 2025

Jacóon saavuin Manuel Antoniosta bussilla, bussi lähti 14.30 ja matkaan meni vajaa pari tuntia. Bussilipun ostin Passer-sovelluksen kautta. Lippua ei pystynyt ostamaan sovelluksen kautta pelkästään Jacóon eli jouduin maksamaan matkan väliltä Manuel Antonio – San Jose. Ilmeisesti vain bussiterminaalista olisi saanut ostaan lipun välipysäkeille. Hinta ei kuitenkaan ollut muistaakseni kuin n. 10€ eli ei olisi kannattanut lähteä taksilla hakemaan lippua bussiterminaalista. Jacón pysäkki oli valtatien varressa eli bussi ei aja keskustan kautta. Pysäkki taisi olla suurinpiirtein tällä kohdalla. Siellä oli onneksi muutama taksi odottamassa niin ei tarvinnut kävellä hotellille. Hotellina minulle oli La Hacienda Rooms & Food, joka maksoi 76€ kahdelta yöltä sisältäen aamiasen. Hotellissa oli myös pieni keittiö jääkaapilla, jos halusi tehdä itse ruokaa.

Lähdin illasta kävelemään Playa Jacólle ja takaisin hotellille kävelin pääkatu pitkin. Jacó on aika pieni paikka, joten pääkadun ja rannan varrelta löytyi paljon kauppoja ja ruokapaikkoja.

Minulla ei ollut juurikaan suunnitelmia mitä Jacóssa tekisin niin varasin seuraavalle päivälle ratsastusretken rannalle Jaco Horse Tours kautta. Ratsastus maksoin 40US$ ja tapaamispaikka oli rannalla. Olin ainut osallistuja, joten ratsastimme reilun tunnin ja otimme useampia pidempiä laukkapätkiä. Kypärää ei heillä ollut tarjota, mutta ratsastimme kokoajan rannalla tai meressä. Ratsastuksen vetäjä ei puhunut englantia mutta hyvin selvittiin elein ja mun vähäisellä espanjalla. Olin valinnut aamuratsastuksen, joka alkoi klo 10.00. Silloin oli jo tosi kuuma, joten ehkäpä iltapäivän tai illan vaihtoehto olisi voinut olla parempi aika.

Iltapäivästä lähdin läheisellä El Miro näköalapaikalle. Lähtöpisteelle oli hotellilta matkaa reilu 3km, niin menin sinne Uberilla, kun haluisin ehtiä takaisin kaupungille ennen auringonlaskua. Lähtöpiste oli täällä ja matkaa näköalapaikalle oli reilu 2km, josta suurinosa oli ylämäkeä.

Reitin keskivaiheilla oli pienempi näköalapaikka.

Varsinaiselta näköalapaikalta oli hienot näkymät alas kaupunkiin ja etenkin rakennuksen alakerran seinät oli täynnä todella upeita graffiteja.

Seuraavana päivänä kiertelin aamupäivälla kaupunkia ja istuskelin rantabaarissa. Iltapäivästä minulle oli lähtö seuraavaan kohteeseen Monteverdeen.

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑