Vietin Costa Ricassa tammikuu loppupuolelle reilun viikon loman. Lensin Helsingistä Dallasin kautta Costa Rican pääkaupunkiin San Joseen. Lento lähti Helsingistä 12.25 ja oli perillä Dallasissa 15.10. Dallasin kenttä oli entuudestaan tuttu ja vaihto sujui melko nopeasti; ruumaan menevä laukku piti käydä itse siirtämässä hihnalle, josta jatkolentojen laukut siirtyivät eteenpäin. Maahantulotarkastuskin sujui nopeasti. Vaihtoon oli aikaa vajaa neljä tuntia. Jatkolento lähti 19.00 ja perille San Joseen saavuin 23.09. Olin varannut Booking.comin kautta taksin lentokentälle ja matka hotellille kesti vajaan tunnin. Hotellina minulla oli Casa Leon Guesthouse, joka sijaitsi n. 200m päässä Central Avenueelta. Hotelli oli vähän syrjässä eikä muutenkaan mikään kovin tasokas, mutta kyllä siellä yhden yön nukkui.
Lähdin aamupäivästä kiertämään Central Avenuen lähistöä. Kaupunkissa ei ollut juurikaan minua kiinnostavia nähtävyyksiä, mutta kävelin hotellilta noin 3 km kierroksen. Kierroksen varrella oli jonkun verran katutaidetta, pieni puisto ja muutama kaunis rakennus. Matkan jälkeen mietin, että San Josen olisi voinut jättää kokonaan välistä, mutta sieltä oli bussiyhteys seuraavaan kohteeseeni.















Kävin syömässä Central Marketissa ja siellä oli myös useita matkamuistomyymälöitä. Siellä oli ehkä paras valikoima ja suhteellisen edulliset hinnat verrattuna muihin kohteisiini.








Jatkoin matkaa Manuel Antonioon bussilla, joka lähti San Josesta 14.30. Aikataulut ja reitit löytyy Tracopan nettisivuilta. Tracopan bussiterminaali sijaitsi täällä. Lipun pystyi ostaamaan asemalta tai Passer-sovelluksen kautta. Bussilippu välille San Jose – Manuel Antonio maksoi n. 11 €. Bussi oli perillä n. 18.15. Matkan varrella oli yksi pysähdys paikassa, jossa oli muutama ruokakoju sekä vessat.
Jätä kommentti