Costa Rica – Manuel Antonio 2025

Manuel Antonioon saavuin bussilla San Josesta, bussipysäkki oli täällä. Saavuin perille illasta kuuden jälkeen ja ehdin nähdä kauniin auringonlaskun.

Hotellin halusin mahdollisimman läheltä Manuel Antonion kansallispuiston sisäänkäyntiä. Yövyin kaksi yötä Costa Linda Art Hostellissa. Hotelli oli lähellä rantaa ja aamupala oli hyvä. Huone olikin sitten todella pieni ja ilmastointi ei ollut, mutta näytti ihmiset nukkuvan huoneen ovi auki ja hyvin niinkin tarkeni.

Seuraavana aamuna lähdin kävelemään Playa Espadillaa pohjoiseen päin. Hiekka oli aivan ihanan pehmeää eikä ainakaan vielä aamusta polttanut yhtään jalkoja.

Poikkesin seuraavaksi rannalta reilun kilometrin päässä olevalle El Avion ravintolalle. Ravintola on rakennettu osaksi vanhan lentokoneen sisälle ja sieltä on myös upeat näköalat alas rannalle. Vieressä on myös ravintola El Wagon, joka on vanha junavaunu.

Rannalta ravintoloille oli melkoinen nousu, mutta takaisin päin saikin sitten tulla alamäkeen.

Seuraavaksi kävin hostellin ravintolassa syömässä ja kiertelin pääkadun varrella olevia myyntikojuja ja kauppoja. Ruokakaupassa oli edullisin valikoima matkamuistoja.

Illemmalla lähdin uudestaan rannalle ja kävelin rannan eteläiseen päähän. Kävin välillä rannalla olevassa rantabaarissa juomassa drinkin ja odottelin auringonlaskua. Auringonlasku oli tälläkin kertaa todella kaunis.

Seuraavana aamuna menin Manuel Antonion kansallispuistoon. Siitä kirjoitan seuraavaan postaukseen.

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑